Tästä sisältöön

Tässä on lyhyitä selityksiä tärkeistä kielioppitermeistä, joita käytetään tässä kieliopissa. Selitykset on muotoiltu esperanton kieliopin näkökulmasta. Muissa kieliopeissa (esperanton ja muiden kielten) termit voi olla käytössä hieman muilla tavoin. lernu!-kieliopin termit vastaavat enemmän tai vähemmän Kalocsayn ja Waringhienin Plena Analiza Gramatiko -teoksessa käytettyjä.

adjektiivi
(adjektiivi, laatusana) – Sana, jota käytetään määrittämään substantiivia tai substantivoitua pikkusanaa.
adverbiaali
(adverbiaali) – Lauseke tai sana, joka kertoo, millä tavoin, missä paikassa, mihin aikaan, millä välineellä jne. predikaatin teko (tai tila) tapahtuu. Kaikki lauseenjäsenet paitsi predikaatti, subjekti, objekti ja predikatiivi ovat adverbiaaleja.
adverbi
(adverbi, seikkasana) – Sana, jota käytetään määrittämään jotain, joka ei ole substantiivi tai substantivoitu pikkusana (so. verbi, adjektiivi, adjektivoitu pikkusana, muu adverbi, adverbin tapainen pikkusana tai kokonainen lause).
affiksi
(affiksi, liite [jälkiliite tai etuliite]) – Sanajuuri, jota käytetään erityisesti yhdistettyjen sanojen muodostamiseen: suffiksi tai prefiksi.
affrikaatta
(affrikaatta) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä esteellä, joka laukeaa, mutta vain siinä määrin, että ilma voi virrata läpi hankausäänteenä.
aktiivi
(aktiivi) – Tavallinen lauselaji, jossa subjekti on se, joka tekee mitä predikaatti ilmaisee. Katso passiivi.
akkusatiivi
(akkusatiivi, objektin sija) – Pääte -N.
appositio
(appositio, lisämäärite) – Lauseke, joka (normaalisti) on heti toisen lausekkeen jälkeen määrittäen samaa asiaa toisilla sanoilla.
epiteetti
(epiteetti, määre, määrite) – Adjektiivi, adjektivoitu pikkusana, adverbi tai adverbin tapainen pikkusana, joka suoraan määrittää toista sanaa.
finitiivi
(finitiivi, pääverbi) – Verbimuoto, jota voi käyttää predikaattina.
frikatiivi
(frikatiivi, hankausäänne) – Konsonantti, joka muodostetaan epätäydellisellä esteellä (supistus), jonka läpi ilma kulkee hankausäänteenä.
futuuri
(futuuri, tuleva aika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa tulevassa ajassa.
imperatiivi
(imperatiivi, käskymuoto) – Verbimuoto, joka määrittää määräystä (eräs volitiivin käyttätapa esperantossa).
indikatiivi
(indikatiivi, tositapa) – Verbimuoto, joka määrittää todellisia ja vaikuttavia tekoja ja tiloja.
infinitiivi
(infinitiivi) – Verbimuoto, joka neutraalisti nimeää teon tai tilan, määrittämättä, onko kyseessä todellisuus, halu tai kuvittelu.
interjektio
(interjektio, huudahdus) – Huudahtava pikkusana.
konditionaali
(konditionaali, ehtomuoto) – Verbimuoto, joka määrittää tekoja ja tiloja, jotka ovat epätodellisia, kuvitteellisia tai mielikuvituksellisia.
konjunktio
(konjunktio, sidesana) – Pikkusana, joka sitoo lauseessa samassa tehtävässä olevat lausekkeet yhteen.
konsonantti
(konsonantti, kerake) – Kielen äänne, joka muodostetaan jonkinlaisella esteellä ilmavirrassa.
lateraali
(lateraali, laideäänne) – Konsonantti, joka muodostetaan esteellä vain suun keskiosassa. Ilma virtaa vapaasti kielen sivuilla.
modus
(modus) – Joku luokasta verbimuodot, jotka ilmaisevat erilaisia puhujan suhteita sanottuun. Esperanton verbimuodot ovat infinitiivi, indikatiivi, volitiivi ja konditionaali.
nasaali
(nasaali, nenä-äänne) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä suun esteellä. Ilma virtaa sen sijaan nenän läpi.
negaatio
(negaatio, kielto) – Kieltävä pikkusana.
intransitiivinen
(intransitiivinen, verbistä) – Ei voi saada objektia.
nominatiivi
(nominatiivi, nimentö) – Substantiivi tai substantiivin tapainen pikkusana, joka ei saa kieliopillista tunnusta (prepositio tai akkusatiivin pääte).
numeraali
(numeraali, perusluku) – Pikkusana, joka ilmaisee numeroa.
objekti
(objekti, kohde) – Lauseenjäsen, joka määrittää sen, joka on suoraan predikaatin teon kohteena. Joskus puhutaan "suorasta objektista" vastakohtana "epäsuoralle objektille". "Epäsuoraa objektia nimitetään" tässä kieliopissa al-adverbiaaliksi. Tavallisesti (suorasta) objektista käytetään myös nimitystä "akuzativa objekto". Epäsuorasta objektista käytetään perinteisesti myös nimeä "dativa objekto".
partisiippi
(partisiippi, verbin adjektiivinen nominaalimuoto) – Sana, joka esittää teon tai tilan ikään kuin sen subjektin tai objektin ominaisuutena.
passiivi
(passiivi) – "Käänteisen" lauserakenteen laji, jossa se, mikä normaalisti (aktiivissa) on objekti, ilmenee subjektina.
plosiivi
(plosiivi) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä esteellä, joka puretaan ilman poksautuksella.
pluraali
(pluraali, monikko) – Kieliopillinen moniluku: enemmän kuin yksi asia.
predikatiivi
(predikatiivi) – Itsenäinen lauseke, joka määrittää subjektia tai objektia verbin avulla.
predikaatti
(predikaatti, maine) – Lauseen pääverbi. Verbi, jolla tavallisesti on subjekti.
prefiksi
(prefiksi, etuliite) – Liite, joka asetetaan ennen muita sanajuuria.
prepositio
(prepositio, etusana) – Pikkusana, joka määrittää seuraavan lausekkeen lauseenjäsenyyden.
preteriti
(preteriti, mennyt aika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa menneessä ajassa.
preesens
(preesens, nykyaika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa nykyisessä ajassa.
pronomini
(pronomini, asemosana) – Pikkusana, jota käytetään substantiivilausekkeen sijaan.
singulaari
(singulaari, yksikkö) – Kieliopillinen yksi-luku.
subjekti
(subjekti, alus) – Lauseenjäsen, joka (aktivisessa lauseessa) määrittää sen, mikä tekee predikaatin teon.
subjunktio
(subjunktio, alistuskonjunktio) – Pikkusana, joka esittelee sivulauseen yhdistäen sen päälauseeseensa.
substantiivi
(substantiivi, nimisana) – Sana, joka voi olla (subjekti, objekti, vokatiivi, adverbiaali, määre, suplementti tai predikatiivi) -lausekkeen pääsanana.
suffiksi
(suffiksi, jälkiliite) – Liite, joka asetetaan muiden sanajuurten jälkeen.
supplementti
(supplementti, täydennys) – Sanan (ei verbin) määre, jonka suhteen määritettävään sanaan määrittävät kieliopilliset tunnukset (prepositio tai akkusatiivin pääte).
transitiivinen
(transitiivinen, verbistä) – Voi saada objektin.
verbi
(verbi, teonsana) – Sana, joka ilmaisee tekoa tai tilaa, ja joka voi esiintyä lauseen predikaattina. Verbiksi lasketaan kuitenkin myös infinitiivi, vaikka sellainen verbi ei tavallisesti voi toimia predikaattina.
tremulantti
(tremulantti, täryäänne) – Konsonantti, joka tehdään useilla peräkkäisillä nopeilla esteillä ja purkauksilla.
vokaali
(vokaali, ääntiö) – Kielen äänne, joka tehdään ilman ilmavirran estettä, ja joka voi sisältää painon.
vokatiivi
(vokatiivi, puhuttelusija) – Lauseenjäsen, joka määrittää sen, jolle sanominen on suunnattu.
volitiivi
(volitiivi) – Verbimuoto, joka määrittää, että teko tai tila ei ole todellinen, vaan vain haluttu.
partikkeli
(partikkeli, apusana, pikkusana) – Sana, joka ei tarvitse päätettä, vaan joka voi esiintyä lauseessa sellaisenaan.
Takaisin ylös