Till sidans innehåll

Dato kontraŭ dateno

av Metsis, 20 september 2017

Meddelanden: 4

Språk: Suomi

Metsis (Visa profilen) 20 september 2017 11:16:23

Filosofian tietoteoria ja sovelletun matematiikan informaatioteoria tarkastelevat tietoa ja sen johdannaisia eri näkökulmista. Ne kumpikin kuitenkin erottelevat tiedon, informaation ja datan käsitteet.

Data on järjestäytymätöntä, sillä ei ole semanttista merkitystä. Dataa ovat esimerkiksi sanan "domo" yksittäiset kirjaimet, eivät ne tarkoita mitään.

Tieto on "hyvin perusteltu tosi uskomus". Tiedolla on siis jokin merkitys, joka ei riipu yksittäisen ihmisen tulkinnasta. Tieto on järjestäytynyttä: "domo" tarkoittaa siis taloa.

Informaatio on tulkittua tietoa, ihmisen mielikuvaa jostakin. Sinun "domo" on erilainen kuin minun.

Sana "data" on alkujaan latinan sanan "datum" (jokin annettu) monikko, siis "jotkin annetut". Sanan merkitys on sittemmin siirtynyt tarkoittamaan päivämäärä ("päivälle annettu tunnus"), ja tässä merkityksessä sana esiintyy englannin kielessä ensimmäisen kerran 1600-luvulla.

Tietojenkäsittelyn jumalhämärässä 1940-luvulla tarvittiin uusi sana kuvaamaan tietoa, joita tietokoneet käsittelevät. Koska kyseessä oli koneille annettu tieto, valituksi tuli sana "data". Suomeksi tässä ei ole mitään ongelmaa, päivämäärä on päivämäärä ja data on dataa. Indoeurooppalaisten kielten puhujille tämä aiheutti sekaannuksen. Mikä sana tarkoittaa päivämäärää? Mikä dataa? Mitkä ovat näiden sanojen yksikkö- ja monikkomuodot (*)?

Indoeurooppalaisten kielten vaikutuksesta jotkut esperanton puhujat sotkevat vielä nämä, vaikka esim. PIV erottelee ne selkeästi.

* dato on päivämäärä ja edelleen esim.
dati: 1) merkitä päivämäärä 2) määrittää päivämäärä
* dateno on data ja edelleen esim.
datenopo: 1) tietue 2) tietuetietotyyppi


*: Allekirjoittanut on saanut tapella tästä ruotsin kielen kohdalla vielä tällä vuosisadalla. Olo oli kuin olisin siirynyt johonkin pimeään keskiaikaan.

Ondo (Visa profilen) 22 september 2017 12:11:56

Onko sinulla esimerkkejä virheellisestä käytöstä ja mitä korjauksia tai parannuksia ehdotat? Lienee mahdotonta opettaa kielenopetuksen yhteydessä informaatioteoriaa tai tietoteoriaa, jos kieltä opetteleva ei sellaisia aikaisemmin tunne.

Havaintojen mukaan data on kyllä esperantoksi useimmiten datumo(j). Dateno on jäänyt enemmän ehdotukseksi ja joihinkin sanakirjoihin, vaikka sitäkin näkee. Donitaĵo(j) on kohtalaisen käyttökelpoinen yläkäsite ja yleisnimitys monenlaisille asioille, joskus myös datalle, mutta johtimen osa -it- voi siinä joskus häiritä.

Miten kääntäisit sanan tietämys sellaisissa yhteyksissä kuin tietämyskanta (knowledge base)?

Metsis (Visa profilen) 23 september 2017 13:01:32

Ondo:
...
Lienee mahdotonta opettaa kielenopetuksen yhteydessä informaatioteoriaa tai tietoteoriaa, jos kieltä opetteleva ei sellaisia aikaisemmin tunne.

Havaintojen mukaan data on kyllä esperantoksi useimmiten datumo(j). Dateno on jäänyt enemmän ehdotukseksi ja joihinkin sanakirjoihin, vaikka sitäkin näkee. Donitaĵo(j) on kohtalaisen käyttökelpoinen yläkäsite ja yleisnimitys monenlaisille asioille, joskus myös datalle, mutta johtimen osa -it- voi siinä joskus häiritä.

Miten kääntäisit sanan tietämys sellaisissa yhteyksissä kuin tietämyskanta (knowledge base)?
Ei tarvitsekaan, ajattelin, että tuo lyhyt johdanto riittäisi selventämään asiaa.

Olet oikeassa, esim. Komputeko.net luettelee paljon enemmän termejä, joissa esiintyy datumo kuin dateno. Viittasin PIViin, jonka mukaan datumo viittaa selä donitaĵoon että datenoon. Dateno sen sijaan on PIVin mukaan yksiselitteisesti data. Minulle ei ole väliä, kumpaa käytetään, kunhan käsite on yksiselitteinen. Useasti tietojenkäsittelyssä käsitellään päivämäärä, esim. kalenteriohjelmassa, Millä nimellä kutsutaan tätä päivämäärädataa? Datodatumoj?

En oikein ymmärrä, mihin tarvitaan yläkäsitettä donitaĵo.

Suomen kielessä arvokkaan työn on tehnyt Tieto- ja viestintätekniikan ammatilaiset ry. (ent. Tietotekniikan liitto), jonka Atk-sanakirja ja sen uudet täydennetyt painokset ovat käytännössä vakiinnuttaneet käsitteistön. Eikö UEA:n tehtäviin kuulu tällainen ohjaava sanastotyö?

Komputeko.net antaa sanalle knowledge käännöksen scio ja edelleen tietämyskannalle sanan sciobazo. Sekaannuksen vaara on ilman muuta olemassa, koska tieto- ja informaatioteorioiden mukainen tieto kääntyy samaksi.

Metsis (Visa profilen) 26 september 2017 10:52:10

Yön tai pikemmin viikonlopun yli nukuttuani tulin toisiin aatoksiin ("Minulle ei ole väliä, kumpaa käytetään"). Dateno on parempi kuin datumo, koska se ei sekoitu mitenkään datoon. Eihän datalla ole mitään tekemistä päivämäärän kanssa.

Tillbaka till toppen