Tässä on lyhyitä selityksiä tärkeistä kielioppitermeistä, joita käytetään tässä kieliopissa. Selitykset on muotoiltu esperanton kieliopin näkökulmasta. Muissa kieliopeissa (esperanton ja muiden kielten) termit voi olla käytössä hieman muilla tavoin. lernu!-kieliopin termit vastaavat enemmän tai vähemmän Kalocsayn ja Waringhienin Plena Analiza Gramatiko -teoksessa käytettyjä.
- adjektivo (adjektiivi)
 - (adjektiivi, laatusana) – Sana, jota käytetään määrittämään substantiivia tai substantivoitua pikkusanaa.
 - adjekto (adverbiaali)
 - (adverbiaali) – Lauseke tai sana, joka kertoo, millä tavoin, missä paikassa, mihin aikaan, millä välineellä jne. predikaatin teko (tai tila) tapahtuu. Kaikki lauseenjäsenet paitsi predikaatti, subjekti, objekti ja predikatiivi ovat adverbiaaleja.
 - adverbo (adverbi)
 - (adverbi, seikkasana) – Sana, jota käytetään määrittämään jotain, joka ei ole substantiivi tai substantivoitu pikkusana (so. verbi, adjektiivi, adjektivoitu pikkusana, muu adverbi, adverbin tapainen pikkusana tai kokonainen lause).
 - afikso (affiksi)
 - (affiksi, liite [jälkiliite tai etuliite]) – Sanajuuri, jota käytetään erityisesti yhdistettyjen sanojen muodostamiseen: suffiksi tai prefiksi.
 - afrikato (affrikaatta)
 - (affrikaatta) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä esteellä, joka laukeaa, mutta vain siinä määrin, että ilma voi virrata läpi hankausäänteenä.
 - aktivo (aktiivi)
 - (aktiivi) – Tavallinen lauselaji, jossa subjekti on se, joka tekee mitä predikaatti ilmaisee. Katso passiivi.
 - akuzativo (akkusatiivi)
 - (akkusatiivi, objektin sija) – Pääte -N.
 - apozicio (appositio)
 - (appositio, lisämäärite) – Lauseke, joka (normaalisti) on heti toisen lausekkeen jälkeen määrittäen samaa asiaa toisilla sanoilla.
 - epiteto (epiteetti)
 - (epiteetti, määre, määrite) – Adjektiivi, adjektivoitu pikkusana, adverbi tai adverbin tapainen pikkusana, joka suoraan määrittää toista sanaa.
 - finitivo (finitiivi)
 - (finitiivi, pääverbi) – Verbimuoto, jota voi käyttää predikaattina.
 - frikativo (frikatiivi)
 - (frikatiivi, hankausäänne) – Konsonantti, joka muodostetaan epätäydellisellä esteellä (supistus), jonka läpi ilma kulkee hankausäänteenä.
 - futuro (futuuri)
 - (futuuri, tuleva aika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa tulevassa ajassa.
 - imperativo (imperatiivi)
 - (imperatiivi, käskymuoto) – Verbimuoto, joka määrittää määräystä (eräs volitiivin käyttätapa esperantossa).
 - indikativo (indikatiivi)
 - (indikatiivi, tositapa) – Verbimuoto, joka määrittää todellisia ja vaikuttavia tekoja ja tiloja.
 - infinitivo (infinitiivi)
 - (infinitiivi) – Verbimuoto, joka neutraalisti nimeää teon tai tilan, määrittämättä, onko kyseessä todellisuus, halu tai kuvittelu.
 - interjekcio (interjektio)
 - (interjektio, huudahdus) – Huudahtava pikkusana.
 - kondicionalo (konditionaali)
 - (konditionaali, ehtomuoto) – Verbimuoto, joka määrittää tekoja ja tiloja, jotka ovat epätodellisia, kuvitteellisia tai mielikuvituksellisia.
 - konjunkcio (konjunktio)
 - (konjunktio, sidesana) – Pikkusana, joka sitoo lauseessa samassa tehtävässä olevat lausekkeet yhteen.
 - konsonanto (konsonantti)
 - (konsonantti, kerake) – Kielen äänne, joka muodostetaan jonkinlaisella esteellä ilmavirrassa.
 - lateralo (lateraali)
 - (lateraali, laideäänne) – Konsonantti, joka muodostetaan esteellä vain suun keskiosassa. Ilma virtaa vapaasti kielen sivuilla.
 - modo (modus)
 - (modus) – Joku luokasta verbimuodot, jotka ilmaisevat erilaisia puhujan suhteita sanottuun. Esperanton verbimuodot ovat infinitiivi, indikatiivi, volitiivi ja konditionaali.
 - nazalo (nasaali)
 - (nasaali, nenä-äänne) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä suun esteellä. Ilma virtaa sen sijaan nenän läpi.
 - negacio (negaatio)
 - (negaatio, kielto) – Kieltävä pikkusana.
 - nominativo (nominatiivi)
 - (nominatiivi, nimentö) – Substantiivi tai substantiivin tapainen pikkusana, joka ei saa kieliopillista tunnusta (prepositio tai akkusatiivin pääte).
 - numeralo (numeraali)
 - (numeraali, perusluku) – Pikkusana, joka ilmaisee numeroa.
 - objekto (objekti)
 - (objekti, kohde) – Lauseenjäsen, joka määrittää sen, joka on suoraan predikaatin teon kohteena. Joskus puhutaan "suorasta objektista" vastakohtana "epäsuoralle objektille". "Epäsuoraa objektia nimitetään" tässä kieliopissa al-adverbiaaliksi. Tavallisesti (suorasta) objektista käytetään myös nimitystä "akuzativa objekto". Epäsuorasta objektista käytetään perinteisesti myös nimeä "dativa objekto".
 - participo (partisiippi)
 - (partisiippi, verbin adjektiivinen nominaalimuoto) – Sana, joka esittää teon tai tilan ikään kuin sen subjektin tai objektin ominaisuutena.
 - pasivo (passiivi)
 - (passiivi) – "Käänteisen" lauserakenteen laji, jossa se, mikä normaalisti (aktiivissa) on objekti, ilmenee subjektina.
 - plozivo (plosiivi)
 - (plosiivi) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä esteellä, joka puretaan ilman poksautuksella.
 - pluralo (pluraali)
 - (pluraali, monikko) – Kieliopillinen moniluku: enemmän kuin yksi asia.
 - predikativo (predikatiivi)
 - (predikatiivi) – Itsenäinen lauseke, joka määrittää subjektia tai objektia verbin avulla.
 - predikato (predikaatti)
 - (predikaatti, maine) – Lauseen pääverbi. Verbi, jolla tavallisesti on subjekti.
 - prefikso (prefiksi)
 - (prefiksi, etuliite) – Liite, joka asetetaan ennen muita sanajuuria.
 - prepozicio (prepositio)
 - (prepositio, etusana) – Pikkusana, joka määrittää seuraavan lausekkeen lauseenjäsenyyden.
 - preterito (preteriti)
 - (preteriti, mennyt aika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa menneessä ajassa.
 - prezenco (preesens)
 - (preesens, nykyaika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa nykyisessä ajassa.
 - pronomo (pronomini)
 - (pronomini, asemosana) – Pikkusana, jota käytetään substantiivilausekkeen sijaan.
 - singularo (singulaari)
 - (singulaari, yksikkö) – Kieliopillinen yksi-luku.
 - subjekto (subjekti)
 - (subjekti, alus) – Lauseenjäsen, joka (aktivisessa lauseessa) määrittää sen, mikä tekee predikaatin teon.
 - subjunkcio (subjunktio)
 - (subjunktio, alistuskonjunktio) – Pikkusana, joka esittelee sivulauseen yhdistäen sen päälauseeseensa.
 - substantivo (substantiivi)
 - (substantiivi, nimisana) – Sana, joka voi olla (subjekti, objekti, vokatiivi, adverbiaali, määre, suplementti tai predikatiivi) -lausekkeen pääsanana.
 - sufikso (suffiksi)
 - (suffiksi, jälkiliite) – Liite, joka asetetaan muiden sanajuurten jälkeen.
 - suplemento (supplementti)
 - (supplementti, täydennys) – Sanan (ei verbin) määre, jonka suhteen määritettävään sanaan määrittävät kieliopilliset tunnukset (prepositio tai akkusatiivin pääte).
 - transitiva (transitiivinen)
 - (transitiivinen, verbistä) – Voi saada objektin.
 - verbo (verbi)
 - (verbi, teonsana) – Sana, joka ilmaisee tekoa tai tilaa, ja joka voi esiintyä lauseen predikaattina. Verbiksi lasketaan kuitenkin myös infinitiivi, vaikka sellainen verbi ei tavallisesti voi toimia predikaattina.
 - vibranto (tremulantti)
 - (tremulantti, täryäänne) – Konsonantti, joka tehdään useilla peräkkäisillä nopeilla esteillä ja purkauksilla.
 - vokalo (vokaali)
 - (vokaali, ääntiö) – Kielen äänne, joka tehdään ilman ilmavirran estettä, ja joka voi sisältää painon.
 - vokativo (vokatiivi)
 - (vokatiivi, puhuttelusija) – Lauseenjäsen, joka määrittää sen, jolle sanominen on suunnattu.
 - volitivo (volitiivi)
 - (volitiivi) – Verbimuoto, joka määrittää, että teko tai tila ei ole todellinen, vaan vain haluttu.
 - vorteto (partikkeli)
 - (partikkeli, apusana, pikkusana) – Sana, joka ei tarvitse päätettä, vaan joka voi esiintyä lauseessa sellaisenaan.