Tässä on lyhyitä selityksiä tärkeistä kielioppitermeistä, joita käytetään tässä kieliopissa. Selitykset on muotoiltu esperanton kieliopin näkökulmasta. Muissa kieliopeissa (esperanton ja muiden kielten) termit voi olla käytössä hieman muilla tavoin. lernu!-kieliopin termit vastaavat enemmän tai vähemmän Kalocsayn ja Waringhienin Plena Analiza Gramatiko -teoksessa käytettyjä.
- adjektivo (adjektiivi)
- (adjektiivi, laatusana) – Sana, jota käytetään määrittämään substantiivia tai substantivoitua pikkusanaa.
- adjekto (adverbiaali)
- (adverbiaali) – Lauseke tai sana, joka kertoo, millä tavoin, missä paikassa, mihin aikaan, millä välineellä jne. predikaatin teko (tai tila) tapahtuu. Kaikki lauseenjäsenet paitsi predikaatti, subjekti, objekti ja predikatiivi ovat adverbiaaleja.
- adverbo (adverbi)
- (adverbi, seikkasana) – Sana, jota käytetään määrittämään jotain, joka ei ole substantiivi tai substantivoitu pikkusana (so. verbi, adjektiivi, adjektivoitu pikkusana, muu adverbi, adverbin tapainen pikkusana tai kokonainen lause).
- afikso (affiksi)
- (affiksi, liite [jälkiliite tai etuliite]) – Sanajuuri, jota käytetään erityisesti yhdistettyjen sanojen muodostamiseen: suffiksi tai prefiksi.
- afrikato (affrikaatta)
- (affrikaatta) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä esteellä, joka laukeaa, mutta vain siinä määrin, että ilma voi virrata läpi hankausäänteenä.
- aktivo (aktiivi)
- (aktiivi) – Tavallinen lauselaji, jossa subjekti on se, joka tekee mitä predikaatti ilmaisee. Katso passiivi.
- akuzativo (akkusatiivi)
- (akkusatiivi, objektin sija) – Pääte -N.
- apozicio (appositio)
- (appositio, lisämäärite) – Lauseke, joka (normaalisti) on heti toisen lausekkeen jälkeen määrittäen samaa asiaa toisilla sanoilla.
- epiteto (epiteetti)
- (epiteetti, määre, määrite) – Adjektiivi, adjektivoitu pikkusana, adverbi tai adverbin tapainen pikkusana, joka suoraan määrittää toista sanaa.
- finitivo (finitiivi)
- (finitiivi, pääverbi) – Verbimuoto, jota voi käyttää predikaattina.
- frikativo (frikatiivi)
- (frikatiivi, hankausäänne) – Konsonantti, joka muodostetaan epätäydellisellä esteellä (supistus), jonka läpi ilma kulkee hankausäänteenä.
- futuro (futuuri)
- (futuuri, tuleva aika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa tulevassa ajassa.
- imperativo (imperatiivi)
- (imperatiivi, käskymuoto) – Verbimuoto, joka määrittää määräystä (eräs volitiivin käyttätapa esperantossa).
- indikativo (indikatiivi)
- (indikatiivi, tositapa) – Verbimuoto, joka määrittää todellisia ja vaikuttavia tekoja ja tiloja.
- infinitivo (infinitiivi)
- (infinitiivi) – Verbimuoto, joka neutraalisti nimeää teon tai tilan, määrittämättä, onko kyseessä todellisuus, halu tai kuvittelu.
- interjekcio (interjektio)
- (interjektio, huudahdus) – Huudahtava pikkusana.
- kondicionalo (konditionaali)
- (konditionaali, ehtomuoto) – Verbimuoto, joka määrittää tekoja ja tiloja, jotka ovat epätodellisia, kuvitteellisia tai mielikuvituksellisia.
- konjunkcio (konjunktio)
- (konjunktio, sidesana) – Pikkusana, joka sitoo lauseessa samassa tehtävässä olevat lausekkeet yhteen.
- konsonanto (konsonantti)
- (konsonantti, kerake) – Kielen äänne, joka muodostetaan jonkinlaisella esteellä ilmavirrassa.
- lateralo (lateraali)
- (lateraali, laideäänne) – Konsonantti, joka muodostetaan esteellä vain suun keskiosassa. Ilma virtaa vapaasti kielen sivuilla.
- modo (modus)
- (modus) – Joku luokasta verbimuodot, jotka ilmaisevat erilaisia puhujan suhteita sanottuun. Esperanton verbimuodot ovat infinitiivi, indikatiivi, volitiivi ja konditionaali.
- nazalo (nasaali)
- (nasaali, nenä-äänne) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä suun esteellä. Ilma virtaa sen sijaan nenän läpi.
- negacio (negaatio)
- (negaatio, kielto) – Kieltävä pikkusana.
- nominativo (nominatiivi)
- (nominatiivi, nimentö) – Substantiivi tai substantiivin tapainen pikkusana, joka ei saa kieliopillista tunnusta (prepositio tai akkusatiivin pääte).
- numeralo (numeraali)
- (numeraali, perusluku) – Pikkusana, joka ilmaisee numeroa.
- objekto (objekti)
- (objekti, kohde) – Lauseenjäsen, joka määrittää sen, joka on suoraan predikaatin teon kohteena. Joskus puhutaan "suorasta objektista" vastakohtana "epäsuoralle objektille". "Epäsuoraa objektia nimitetään" tässä kieliopissa al-adverbiaaliksi. Tavallisesti (suorasta) objektista käytetään myös nimitystä "akuzativa objekto". Epäsuorasta objektista käytetään perinteisesti myös nimeä "dativa objekto".
- participo (partisiippi)
- (partisiippi, verbin adjektiivinen nominaalimuoto) – Sana, joka esittää teon tai tilan ikään kuin sen subjektin tai objektin ominaisuutena.
- pasivo (passiivi)
- (passiivi) – "Käänteisen" lauserakenteen laji, jossa se, mikä normaalisti (aktiivissa) on objekti, ilmenee subjektina.
- plozivo (plosiivi)
- (plosiivi) – Konsonantti, joka muodostetaan täydellisellä esteellä, joka puretaan ilman poksautuksella.
- pluralo (pluraali)
- (pluraali, monikko) – Kieliopillinen moniluku: enemmän kuin yksi asia.
- predikativo (predikatiivi)
- (predikatiivi) – Itsenäinen lauseke, joka määrittää subjektia tai objektia verbin avulla.
- predikato (predikaatti)
- (predikaatti, maine) – Lauseen pääverbi. Verbi, jolla tavallisesti on subjekti.
- prefikso (prefiksi)
- (prefiksi, etuliite) – Liite, joka asetetaan ennen muita sanajuuria.
- prepozicio (prepositio)
- (prepositio, etusana) – Pikkusana, joka määrittää seuraavan lausekkeen lauseenjäsenyyden.
- preterito (preteriti)
- (preteriti, mennyt aika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa menneessä ajassa.
- prezenco (preesens)
- (preesens, nykyaika) – Verbimuoto, joka ilmaisee tekoa tai tilaa nykyisessä ajassa.
- pronomo (pronomini)
- (pronomini, asemosana) – Pikkusana, jota käytetään substantiivilausekkeen sijaan.
- singularo (singulaari)
- (singulaari, yksikkö) – Kieliopillinen yksi-luku.
- subjekto (subjekti)
- (subjekti, alus) – Lauseenjäsen, joka (aktivisessa lauseessa) määrittää sen, mikä tekee predikaatin teon.
- subjunkcio (subjunktio)
- (subjunktio, alistuskonjunktio) – Pikkusana, joka esittelee sivulauseen yhdistäen sen päälauseeseensa.
- substantivo (substantiivi)
- (substantiivi, nimisana) – Sana, joka voi olla (subjekti, objekti, vokatiivi, adverbiaali, määre, suplementti tai predikatiivi) -lausekkeen pääsanana.
- sufikso (suffiksi)
- (suffiksi, jälkiliite) – Liite, joka asetetaan muiden sanajuurten jälkeen.
- suplemento (supplementti)
- (supplementti, täydennys) – Sanan (ei verbin) määre, jonka suhteen määritettävään sanaan määrittävät kieliopilliset tunnukset (prepositio tai akkusatiivin pääte).
- transitiva (transitiivinen)
- (transitiivinen, verbistä) – Voi saada objektin.
- verbo (verbi)
- (verbi, teonsana) – Sana, joka ilmaisee tekoa tai tilaa, ja joka voi esiintyä lauseen predikaattina. Verbiksi lasketaan kuitenkin myös infinitiivi, vaikka sellainen verbi ei tavallisesti voi toimia predikaattina.
- vibranto (tremulantti)
- (tremulantti, täryäänne) – Konsonantti, joka tehdään useilla peräkkäisillä nopeilla esteillä ja purkauksilla.
- vokalo (vokaali)
- (vokaali, ääntiö) – Kielen äänne, joka tehdään ilman ilmavirran estettä, ja joka voi sisältää painon.
- vokativo (vokatiivi)
- (vokatiivi, puhuttelusija) – Lauseenjäsen, joka määrittää sen, jolle sanominen on suunnattu.
- volitivo (volitiivi)
- (volitiivi) – Verbimuoto, joka määrittää, että teko tai tila ei ole todellinen, vaan vain haluttu.
- vorteto (partikkeli)
- (partikkeli, apusana, pikkusana) – Sana, joka ei tarvitse päätettä, vaan joka voi esiintyä lauseessa sellaisenaan.