Kirjaimet
Tässä on esperanton aakkoset:
- Aa ami rakastaa
- Bb bela kaunis
- Cc celo päämäärä
- Ĉĉ ĉokolado suklaa
- Dd doni antaa
- Ee egala tasavertainen, tasa-arvoinen
- Ff facila helppo
- Gg granda suuri
- Ĝĝ ĝui nauttia
- Hh horo tunti
- Ĥĥ ĥoro kuoro
- Ii infano lapsi
- Jj juna nuori
- Ĵĵ ĵurnalo sanomalehti
- Kk kafo kahvi
- Ll lando maa
- Mm maro meri
- Nn nokto yö
- Oo oro kulta
- Pp paco rauha
- Rr rapida nopea
- Ss salti hypätä
- Ŝŝ ŝipo laiva
- Tt tago päivä
- Uu urbo kaupunki
- Ŭŭ aŭto auto
- Vv vivo elämä
- Zz zebro seepra
| Isot kirjaimet: | A, B, C, Ĉ, D, E, F, G, Ĝ, H, Ĥ, I, J, Ĵ, K, L, M, N, O, P, R, S, Ŝ, T, U, Ŭ, V, Z |
|---|---|
| Pienet kirjaimet: | a, b, c, ĉ, d, e, f, g, ĝ, h, ĥ, i, j, ĵ, k, l, m, n, o, p, r, s, ŝ, t, u, ŭ, v, z |
| Kirjainten nimet: | a, bo, co, ĉo, do, e, fo, go, ĝo, ho, ĥo, i, jo, ĵo, ko, lo, mo, no, o, po, ro, so, ŝo, to, u, ŭo, vo, zo |
Isot ja pienet kirjaimet
Jokainen kirjain esiintyy kahdessa muodossa: iso kirjain ja pieni kirjain. Pienet kirjaimet ovat normaaleja kirjainmuotoja. Isoja kirjaimia käytetään tavallisesti päälauseen ensimmäisenä kirjaimena ja erisnimen ensimmäisenä kirjaimena.
Ylämerkit
Esperantossa on kuusi ainutlaatuista kirjainta: Ĉ, Ĝ, Ĥ, Ĵ, Ŝ ja Ŭ. Ylämerkkiä ^ nimitetään sirkumfleksiksi. Ylämerkkiä U:n päällä nimitetään breveksi eli lyhyysmerkiksi.
Kun ei ole mahdollista käyttää oikeita ylämerkkejä, voi käyttää vaihtoehtoista kirjoitustapaa. Virallinen vaihtoehto on H-kirjoitus, joka esiintyy Fundamento de Esperanto -teoksessa. H-kirjoituksessa käytetään kirjaimen perään asetettua H-kirjainta sirkumfleksin sijaan ja breve jätetään kokonaan pois Ŭ:n päältä: ch, gh, hh, jh, sh, u. Tietokoneella tekstinkäsittelyssä, sähköpostissa ym. monet käyttävät kirjaimen perään asetettua eks-kirjainta, X, sirkumfleksin tai breven sijaan: cx, gx, hx, jx, sx, ux.
Ääntäminen
Kirjaimet A, E, I, O ja U ovat vokaaleja. Kaikki muut ovat konsonantteja. Jokainen kirjain tulee ääntää. Ääntymättömiä kirjaimia ei ole.
Vokaalit
| Vokaali | Kuvaus | IPA-tarkekirjoitusmerkki |
|---|---|---|
| I | - | [i] |
| U | - | [u] |
| E | - | [e] |
| O | - | [o] |
| A | - | [a] |
Paino (korko)
Sanoissa, joissa on kaksi tai enemmän vokaaleja, yksi vokaali lausutaan voimakkaammin kuin muut. Sillä on paino. Paino on aina toiseksi viimeisellä vokaalilla (iso kirjain osoittaa tässä painon): tAblo, nenIam, rapIda, taksIo, familIo, revolvEro, krokodIloj, eskImo, diskUtas, mEtro, metrOo, Apud, anstAtaŭ, trIcent, mAlpli, Ekde, kElkmil jne.
O-päätteen voi korvata heittomerkillä. Heittomerkki lasketaan vokaaliksi (lausumattomaksi), ja paino ei muutu: taksI', familI', revolvEr', metrO'.
Vokaalien vaihtelu
Vokaalin ääntämispaikka voi vapaasti vaihdella tietyissä rajoissa. Tärkeää on vain, että mikään vokaali ei tule liian lähelle jotain toista viidestä vokaalista.
*Vokaalien pituus on esperantossa täysin merkityksetön. Ne voi ääntää pitkänä, keskipitkänä tai lyhyenä, mielen mukaan.*
Jokainen esperanton vokaali lausutaan "liikkumatta", mikä tarkoittaa, että kieltä ei liikuteta kuultavasti yhdestä paikasta suussa toiseen paikkaa yhden vokaalin ääntämisen aikana. Esim. E ei äänny kuten "ej", eikä O kuten "ou".
Konsonantit
| Konsonantti | Kuvaus | IPA-tarkekirjoitusmerkki |
|---|---|---|
| B | - | [b] |
| P | - | [p] |
| D | - | [d] |
| T | - | [t] |
| G | - | [g] |
| K | - | [k] |
| V | - | [v] |
| F | - | [f] |
| Z | soinnillinen s (saksan sie) | [z] |
| S | terävämpi kuin suomen s | [s] |
| Ĵ | soinnillinen suhuässä | [ʒ] |
| Ŝ | suhuässä, kuten sanassa šakki (shakki) | [ʃ] |
| Ĥ | hälyinen h-äänne (saksan ch – Nacht, venäjän х – хор) | [x] |
| H | - | [h] |
| C | ts kuten tsaari | [ts] |
| Ĝ | d+ĵ (d+soinnillinen suhuässä) | [dʒ] |
| Ĉ | t+ŝ (t+suhuässä) | [tʃ] |
| M | - | [m] |
| N | - | [n] |
| L | - | [l] |
| R | - | [r] |
| J | - | [j] |
| Ŭ | puolivokaali, suppea, takainen, | [w] |
Puolivokaalit
Puolivokaalit J ja Ŭ ovat ääntämisen mukaan vokaaleja, mutta ne toimivat kielessä konsonantteina. Ne ovat aina lyhyitä, eivätkä ne koskaan saa painoa. Puolivokaali esiintyy aina oikean vokaalin edessä tai jäljessä. Ŭ esiintyy tavallisesti vain yhdistelmissä "aŭ" ja "eŭ".
Konsonanttien vaihtelu
Kun soinniton konsonantti sijaitsee heti soinnillisen edessä, monet haluaisivat tehdä siitä soinnillisen: akvo → "agvo", okdek → "ogdek". Ja toisinpäin, kun soinnillinen konsonantti sijaitsee soinnittoman edessä, monet haluavat tehdä siitä soinnittoman: subtaso → "suptaso", absolute → "apsolute". Tuollaiset muutokset eivät periaatteessa ole koskaan oikeita, mutta käytännössä niitä siedetään usein, jos ne eivät aiheuta väärinymmärryksiä. Joskus jotkut ehkä haluaisivat tehdä soinnittomaksi sanan lopussa olevan soinnillisen konsonantin: apud → "aput", sed → "set", hund' → "hunt", naz' → "nas". Sellaiset muutokset eivät kuitenkaan ole hyväksyttäviä. Niitä pitää välttää huolellisesti.
Joidenkin kielten käyttäjät ovat taipuvaisia ääntämään kirjainparit KV ja GV kuten "kŭ" ja "gŭ": akvo → "akŭo", kvin → "kŭin", gvidi → "gŭidi". Ŭ ei koskaan voi seurata suoraan konsonantin jälkeen esperantosanassa, ja siksi tuskin voi ilmetä väärinymmärryksiä, mutta tuollaista ääntämistä pidetään yleisesti vääränä.
Joissakin kielissä äännetään äänteet P, T, K, C ja Ĉ aspiraation kera, ikään kuin lopussa olisi heikko H. Esperantossa nuo konsonantit ovat normaalisti ilman aspiraatiota, mutta siitä ei ole sääntöä. Voi siis ääntää aspiraation kera, jos haluaa, mutta pitää tarkata, ettei aspiraatio kuulosta kokonaiselta H-äänteeltä.
L muodostetaan osittaisella esteellä hampaissa. Jos este on vain siellä, L sointuu "kirkkaana". Jos samanaikaisesti nostetaan kielen takaosaa suulakea vasten, L sointuu "tummana" (u-maisena). Tuollainen tumma L on täysin hyvä vaihtoehto, mutta pitää huomioida, ettei se soinnu kuten Ŭ. Niin tapahtuu, jos pääeste hampaissa häviää.
Kun N sijaitsee hammas- tai lakiäänteen edessä, jotkut ovat taipuvaisia muuttamaan N hammasäänteeksi (pieni ero), tai lakiäänteeksi (suuri ero), helpottaakseen ääntämistä: tranĉi, manĝi, longa, banko jne. Se ei ole ongelma, koska esperantossa ei ole hammas- tai lakiäänteitä, joihin N voisi sekaantua. Samoin on taipumus ääntää M huuli-hammasäänteenä ennen toista huuli-hammasäännettä: amforo, ŝaŭmvino jne. Tämäkin on ongelmaton. Pitää kuitenkin huomioida, ettei äännä N huuli-hammasäänteenä: infero, enveni jne., koska silloin N ja M sekaantuisivat, mikä ei ole hyväksyttävää. Tietenkin voi aina käyttää perusääntämistä N ja M -äänteissä.
R on normaalisti dentaali (hammasäänne), mutta itse asiassa ei ole tärkeää, missä paikassa suussa ääni muodostetaan. Esim. velaarinen R on aivan hyvä vaihtoehto. Tärkeä asia R:ssä on, että se värähtelee. Siten myös velaarisen R:n pitäisi mielellään värähdellä, mikä merkitsee sitä, että kitakieleke värisee kieltä vasten. R:n tulee olla samoin värähtelevä, riippumatta sen asemasta sanassa. Esim. sanassa rivero kaksi R-kirjainta tulisi ääntää samalla tavalla. Käytetään myös muita erilaisia R-äänteen lajeja, ja se on käytännössä melko hyväksyttyä. Pitää kuitenkin huolehtia, ettei R-äänne sekoitu toiseen konsonanttiin tai johonkin viidestä vokaalista.
Konsonanttien pituus on esperantossa täysin merkityksetön. Ne voi ääntää pitkänä, puolipitkänä tai lyhyenä, mielen mukaan.