Sanaelementit O, A, E, I, AS, IS, OS, US ja U ovat sanaluokkapäätteitä. Ne ovat hyvin tärkeitä sananmuodostuksessa. On olemassa myös pääte J ja pääte N. Ne eivät ole tärkeitä sananmuodostuksessa.

Pikkusanat ovat jo itsessään sanoja: por, mi, jam, eĉ, tiam, anstataŭ, je, jes ym.

Useimmat sanaelementit ovat sanajuuria. Jokaisella sanajuurella on jo itsessään merkitys, mutta sanajuuri ei voi esiintyä itsenäisesti sanana.

• Muutamat sanajuuret määrittävät ihmisiä, henkilöitä, esim.: AMIK, TAJLOR, INFAN, PATR, SINJOR, VIR...
• Toiset sanajuuret määrittävät eläimiä, esim.: ĈEVAL, AZEN, HUND, BOV, FIŜ, KOK, PORK...
• Toiset ovat kasveja, esim.: ARB, FLOR, ROZ, HERB, ABI, TRITIK...
• Jotkut sanajuuret ovat välineitä, esim. KRAJON, BROS, FORK, MAŜIN, PINGL, TELEFON...
• Monet sanajuuret ovat tekojen nimiä, esim.: DIR, FAR, LABOR, MOV, VEN, FRAP, LUD...
• Toiset sanajuuret ovat ominaisuuksien tai laatujen nimiä, esim.: BEL, BON, GRAV, RUĜ, VARM, ĜUST, PRET...

On monia erilaisia ryhmiä ja luokkia, ei vain edellisiä. Joitakin sanajuuria on vaikea luokitella, joillakin on monia merkityksiä, toisilla on hyvin erityinen merkitys, mutta kaikilla on jonkinlainen merkitys.

Sanajuurten oikeaan käyttämiseen pitää tuntea sanajuuren oma merkitys. Sanajuuren merkityksen osoittaa usein käytetty esimerkki sanajuurista KOMB ja BROS.

Näillä kahdella verbillä kombi ja brosi on hyvin samanlaiset merkitykset. Ne molemmat määrittävät tekoa ja nämä kaksi tekoa ovat jopa hyvin samanlaisia. Kuitenkin jos muutetaan ne substantiiveiksi, ne yht'äkkiä ovat täysin erilaisia.

Tämän voimakkaan muutoksen selitys on tosiasia, että jo sanajuurilla on merkityksiä. KOMB on tietyn teon nimi, kun taas BROS on tietyn välineen nimi. O-päätteellä niistä tulee siten teon ja vastaavasti välineen nimiä – hyvin erilaisia asioita. Kuitenkin verbin päätteen yhteydessä ne molemmat saavat teon merkityksen. KOMB silloin tuskin muuttuu, koska se on jo toiminnallinen itsessään. BROS kuitenkin muuttuu ja määrittää sitä tekoa, mitä tavallisesti harjalla tehdään.

Jos haluaa substantiivin tuolle teolle, mitä harjalla tehdään, pitää tehdä yhdyssana: bros-ad-o. Samoin, jos haluaa sanan tuolle välineelle, jolla kammataan, pitää myös tehdä yhdyssana: komb-il-o.

On hyvin paljon tällaisia sanajuuripareja, missä verbisten muotojen merkitys on samanlainen, kun taas O-muodot ovat erilaisia. Selitys on aina, että sanajuurten merkitykset ovat erilaisia. Tässä on joitakin esimerkkejä: bati — marteli, haki — pioĉi, servi — sklavi, kudri — tajlori, regi — reĝi, kaperi — pirati, viziti — gasti. Samoin voi löytää pareja, missä A-muodot ovat samanlaisia, mutta O-muodot eroavat, esim.: eleganta — danda, nobla — nobela, lerta — majstra, kuraĝa — heroa, proksima — najbara, dolĉa — miela. Tarkista itse vastaavien O-muotojen merkitys sanakirjasta.

Voi sanoa, että on olemassa erilaisia perussanoja, joista lähdetään sananmuodostuksessa. Sanajuuressa BROS/ lähdetään perussanasta broso, joka on välineen nimi ja muodostetaan siitä verbi brosi (korvaamalla O kirjaimella I). Sanajuuressa KOMB/ kuitenkin perussana on kombi (joka tietenkin nimeää teon). Sanasta kombi voi tehdä teon substantiivin kombo (korvaamalla I kirjaimella O), ja sanan kyseistä välinettä varten, kombilo (lisäämällä jälkiliite IL ja O-pääte).

Teon sanajuuria nimitetään usein verbisiksi tai verbin luonteisiksi, koska niiden yhteydessä luonnostaan näkee verbin perusmuotona. Sellaiset teon sanajuuret esiintyvät normaalisti sanakirjoissa verbin muodossa.

Ominaisuuden sanajuuria nimitetään usein adjektiivisiksi tai adjektiivin luonteisiksi, koska niiden yhteydessä nähdään A-päätteinen muoto perusmuotona. Siksi ominaisuuden sanajuuria siten esitetään normaalisti adjektiiveina sanakirjoissa. Myös sanajuuria, jotka useimmiten esiintyvät E-päätteisinä, on perinteisesti nimitetty adjektiivin luonteisiksi.

Sanajuuria, jotka eivät ole ominaisuuden, eikä teon sanoja nimitetään usein substantiivisiksi tai substantiivin luonteisiksi. Ne esitetään normaalisti substantiiveina sanakirjoissa.

O-pääte

Pääte O ei lisää mitään sanajuuren omaan merkitykseen. Substantiivi on yksinkertaisesti kyseisen asian nimi:

A-pääte

Pääte A määrittää, että kuvataan kyseisellä asialla. A = "liittyy kyseiseen asiaan, sellainen kuin asia on" ym.:

Kun adjektiivin sanajuuri sisältää ominaisuusmerkityksen, adjektiivi normaalisti määrittää ominaisuutta. Tuollaiset adjektiivit eivät vaihtele paljon asiayhteyden mukaan:

Kun adjektiivin sanajuuri ei sisällä ominaisuusmerkitystä, adjektiivi voi osoittaa erilaisia kuvauksia. Yleisesti tuollaisen adjektiivin merkitys vaihtelee paljon asiayhteydestä riippuen:

Kun adjektiivin sanajuuri sisältää teon merkityksen, adjektiivi voi saada hyvin erilaisia merkityksiä. Se voi tarkoittaa "liittyy kyseiseen tekoon" ym. Tuollainen adjektiivi vai olla samankaltainen kuin ANT-partisiippi tai INT-partisiippi, jolla on A-pääte:

Muutamilla tuollaisilla adjektiiveilla on kuitenkin erityinen ominaisuusmerkitys:

Jotkin tällaiset adjektiivit muistuttavat passiivin partisiippia: komplika ≈ komplikita. Joidenkin yksinkertaisten adjektiivisten muotojen yhteydessä sanajuuren teko joko ei ole kovin mielenkiintoinen tai sitä ei ollenkaan ole tapahtunut, vain ominaisuus on tärkeä. Joskus ominaisuus on olemassa täysin itsessään. Vastaavat partisiippimuodot määrittävät aina, että tuollainen teko on jo tapahtunut tai tapahtuu juuri nyt.

Monien mielestä joitakin näistä adjektiiveista, erityisesti sanaa korekta pitää välttää ominaisuusmerkityksen yhteydessä. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että tuollainen käyttö on virhe. Heidän mukaansa komplika-sanan pitäisi merkitä "komplikanta" tai "rilata al kompliko", ja korekta heidän mielestään pitäisi merkitä vain "korektanta" tai "rilata al korekto". Kuitenkin joitakin noista adjektiiveista ei ole koskaan arvosteltu kielteisesti, vaikka ne ovat aivan samanlaisia. Tällainen sananmuodostus on kuitenkin ominaista esperantolle alusta alkaen ja esimerkkejä löytyy runsaasti lukemattomilta kirjailijoilta Zamenhofista nykyaikaan asti. Joissakin tapauksissa tuollaisen adjektiivin monimerkityksellisyys voisi kyllä aiheuttaa väärinymmärrystä ja silloi tiekin pitää muotoilla lause uudelleen, mutta asia koskee kaikkia monimerkityksellisiä sanoja. Tuollaisten adjektiivien sanajuuret ovat toiminnallisia, mutta adjektiivisten muotojen ominaisuusmerkityksen vuoksi voisi ajatella, että sanajuuret ilmaisevat ominaisuutta. Silloin on vaara lisätä virheellisesti IG-jälkiliite yksinkertaisiin verbimuotoihin käyttäen kaŝigi sanan kaŝi, komplikigi sanan kompliki, korektigi sanan korekti asemesta, jne. Tuollaisilla IG-muodoilla on kuitenkin muita, hyvin erityislaatuisia merkityksiä: kaŝigi = "saada joku piilottamaan jotain", vekigi = "saada joku herättämään jonkun", komplikigi = "saada joku monimutkaistamaan jonkin" jne. Ei voi myöskään ajatella, että yksinkertaisilla verbimuodoilla on merkitys "olla sellainen". Korekti ei merkitse "olla virheetön", vaan "tehdä virheettömäksi". Kompliki ei tarkoita "olla harmillisen monimutkainen", vaan "tehdä harmillisen monimutkaiseksi".

E-pääte

E-päätteen sananmuodostuskäyttö on hyvin samantapaista kuin A-päätteellä. E = "asiaan liittyen, siten kuin asia" ym.:

Verbien päätteet

I = "tehdä tietty teko (tai olla tietyssä tilassa", joka läheisesti liittyy sanajuuren merkitykseen". (Pääte I edustaa tässä kaikkia verbin päätteitä: I, AS, IS, OS, US ja U.)

Teon sanajuurella, jossa on verbin pääte, on aina oma merkityksensä:

Ei-toiminnallisesta sanajuuresta muodostettu verbi määrittää teon, joka jotenkin on läheinen sanajuuren merkitykselle. Usein on täysin ilmeistä, mikä tuo teko on, mutta joskus voi epäröidä. Monissa ei-toiminnallisissa sanajuurissa perinne on jo vakiinnuttanut, mitä toiminnallisen merkityksen ne saavat yhdessä verbin päätteen kanssa, mutta joitakin sanajuuria ei koskaan käytetä verbimuodossa eikä vielä ole päätetty, mikä toiminnallinen merkitys niillä pitäisi olla.

Jos sanajuuri itsessään määrittää ominaisuuden tai tilan, verbin luonteinen muoto normaalisti merkitsee "olla sellainen" tai "toimia tuon ominaisuuden mukaisesti":

Normaalisti tällainen verbi ei merkitse "tulla sellaiseksi" tai "tehdä sellaiseksi". Ominaisuuden ja tilan sanajuurten yhteydessä käytetään jälkiliitettä IĜ ja IG luomaan tuollaisia merkityksiä.

Jos sanajuuri määrittää työkalun, laitteen tai vastaavan, verbi normaalisti merkitsee "käyttää tuollaista välinettä sen tavallisella tavalla":

Jos sanajuuri määrittää sisältöä, verbi normaalisti merkitsee "varustaa tuollaisella sisällöllä":

Tällaisissa verbeissä käytetään joskus jälkiliitettä UM, usein tarpeettomasti.

Jos sanajuuri määrittää henkilön, ihmisen, sanajuuri normaalisti merkitsee "toimia kuin tuollainen henkilö", "olla tuollaisen henkilön roolissa":

Eläimiin liittyvät sanajuuret ja erilaiset ilmiöiden sanajuuret merkitsevät verbimuodossa "toimia kuin tuollainen eläin tai ilmiö":

Monet erilaiset sanajuuret saavat verbisen merkityksen, jota ei voi selittää muulla säännöllä kuin aivan yleisellä, että ne saavat verbisen merkityksen, joka jotenkin läheisesti liittyy sanajuuren merkitykseen:

Täsmentävät esiosat

Usein yhdistetään sanajuuria (ja pikkusanoja) luoden yhdistelmiä. Yleisintä lajia sanojen yhdistelmissä sanotaan tässä yhdyssanaksi. Tuollainen sana koostuu kahdesta osasta: pääosasta, joka antaa sanan yleisen merkityksen ja täsmentävästä esiosasta, joka täsmentää yleistä merkitystä.

Pääosasta ŜIP voi muodostaa esim. nämä yhdyssanat (aina yhdessä "neutraalin" O-päätteen kanssa):

Näiden yhdyssanojen perusmerkitys on aina "laiva". Erilaisilla esiosilla erotetaan erilaisia laivatyyppejä. Esiosat vaihtelevat hyvin paljon. VAPOR määrittää tapaa käyttää laivatyyppiä, BALEN määrittää tarkoituksen laivatyypin käytölle, AER määrittää paikkaa.

Useimmiten etuosat erottavat erilaisia lajeja. Joskus kuitenkin ei ole kyse lajista, vaan pääosan osasta, esim.: antaŭbrako (kyynärvarsi) = "käsivarren osa, joka sijaitsee kauimpana vartalosta"; Orient-Eŭropo (Itä-Eurooppa) = "Euroopan itäinen osa".

Yhdyssana käyttäytyy kuin yksinkertainen sanajuuri. Se voi saada kaikkia mahdollisia päätteitä: vaporŝipo, vaporŝipa, vaporŝipe, vaporŝipi; rondiro, rondira, rondire, rondiri; piediro, piedira, piedire, piediri; helruĝo, helruĝa, helruĝe, helruĝi.

Yhdyssanoista voi muodostaa uusia yhdyssanoja:

Monien sanajuurien yhdyssana voi teoriassa olla monimerkityksinen. Mikään kielioppisääntö ei selitä, että esim. ŝarĝvaporŝipo on ŝarĝ-vaporŝipo eikä ŝarĝvapor-ŝipo ("laiva, joka jotenkin liittyy lastihöyryyn", joka on hölynpölyä). Täytyy yksinkertaisesti itse ymmärtää, mikä monista teoriassa mahdollisista jäsentelyistä ja merkityksistä on oikea. Käytännössä vain harvoin esiintyy sekaannuksia. Kirjoitettaessa voi tarvittaessa käyttää tavuviivoja selkeyden vuoksi, kuten ilmaisussa ŝarĝ-vaporŝipo. Yleensä yhdyssanat, joissa on yli kolme tai neljä sanajuurta, voivat olla liian vaikeita. Sanan vaporŝipasocimembrokunvenejo sijaan on parempi sanoa esim. kunvenejo por membroj de vaporŝipasocio (höyrylaivayhdistyksen jäsenten kokoontumispaikka).

Yhdistävät päätteet

Täsmentävän esiosan jälkeen voi asettaa yhdistävän O-päätteen helpottamaan lausumista tai yhdyssanan ymmärtämistä: puŝoŝipo, aeroŝipo, sangoruĝo jne.

Yhdyspäätettä ei käytetä sellaisissa yhdyssanoissa, joissa esiosa luonnollisimmin muodostuu adjektiiviksi, jos yhdyssana puretaan, esim.: dikfingro = "sormi, joka tavallisesti on (pli dika) paksumpi kuin muut sormet". On tuskin mahdollista selittää merkitystä käyttäen sanaa diko. Siksi ei sanota dikofingro, eikä dikafingro, vaan tarvittaessa dika fingro. Samoin on kyse tekemisen sanoissa, missä täsmentävä esiosa määrittää ominaisuuden, joka seuraa teosta: ruĝfarbi → farbi ruĝa, farbi tiel ke io fariĝas ruĝa; plenŝtopi → ŝtopi plena. Tuollaisissa yhdyssanoissa ei myöskään käytetä yhdyspäätettä. Samoin toiminnan yhdyssanoissa, missä esiosa määrittää toiminnan tavan, tavallisesti ei käytetä yhdyspäätettä, vaan mieluummin tarvittaessa jaetaan yhdyssana: laŭtlegi → legi laŭte.

Muodot kuten nigra-blanka (mustavalkoinen) eivät ole yhdyssanoja, vaan kaksi erillistä sanaa yhteenkirjoitettuna erityisen vivahteen vuoksi.

Jos esiosa on pikkusana (sellainen sana, joka ei tarvitse päätettä), normaalisti ei käytetä yhdistävää päätettä. Tarvittaessa kuitenkin voi käyttää yhdistävää E-päätettä: postsigno → postesigno (helpottaa ääntämistä), postulo → posteulo (helpottaa ymmärtämistä).

Muita päätteitä kuin E voi esiintyä pikkusana-esiosan jälkeen vain silloin, kun se lisää tarpeellisen merkityksen: unuaeco = "ominaisuus olla ensimmäinen" (unueco = "ominaisuus olla ainoa"), antaŭeniri = "kulkea eteenpäin" (antaŭiri = "kulkea jonkin edellä"). Yhdistettä EN (E + N) käytetään joskus myös sanajuurentapaisten esiosien jälkeen: supreniro (ylösnousu), ĉieleniro (tai ĉieliro), hejmenvojaĝo (kotimatka) (tai hejmvojaĝo).

E yhdyspäätteenä esiintyy joskus, kun esiosa on sanajuuri MULT: multe-nombro (monikko).

Yhdyssanoissa, joissa on toiminnan sanajuuri plus POC, VOL tai DEV, käytetään normaalisti I-kirjainta yhdyspäätteenä: pagipova, vivivola, pagideva. On parempi selittää tuollaisia muotoja lausekesanoiksi. Voi käyttää myös O-päätettä tuollaisissa sanoissa: pagopova, vivovola, pagodeva. Silloin ne ovat yhdyssanoja, mutta O tuollaisissa sanoissa on epätavallisempi. Voisi periaatteessa käyttää niitä myös ilman yhdyspäätettä: pagpova, vivvola, pagdeva, mutta tuollaisia muotoja tuskin esiintyy käytännössä.

Jos pääosa on etuliite tai jos etuosa on etuliite, niin silloin ei voi käyttää yhdyspäätettä.

Muissa yhdistelmälajeissa, lausekesanoissa, käytetään yhdyspäätettä muiden sääntöjen mukaisesti.

Pikkusanat yhdyssanoissa

Joitakin pikkusanoja käytetään usein yhdessä päätteiden kanssa. Myös tuollaisiin päätesanoihin voi sijoittaa täsmentävän esiosan:

Yhdyssanojen selitystä

Usein voi selittää yhdyssanan merkityksen prepositiolla:

Mutta kaikki yhdyssanat eivät ole selitettävissä. Jotkin tarvitsevat monimutkaisemman selityksen.

Yhdyssanoissa voi piillä monia ilmaisemattomia ajatuksia. Yhdyssana koostuu pääosasta, joka antaa perusmerkityksen, ja esiosasta, joka määrittää jonkin luonnehdinnan, mutta yhdyssana ei ole merkityksen koko määritelmä. Yhdyssanan todellinen merkitys riippuu sen osien merkityksen lisäksi myös kielellisestä perinteestä.

Usein epäröidään esim. seuraavien vaihtoehtojen välillä lada skatolo ja ladskatolo, sovaĝa besto ja sovaĝbesto, dikfingro ja dika fingro. Usein voi ilman merkityseroa käyttää molempia muotoja, mutta kuitenkin on olennainen ero yhdyssanan ja kahden sanan, adjektiivin ja substantiivin, välillä. Kun muodostetaan yhdyssana, luodaan sana erityistä ajatusta, tiettyä lajia, varten. Nimetään jonkinlainen ajatus, jota jostain syystä pidetään erityisenä, joka jotenkin vaatii oman sanan. Kun käytetään substantiivia määreen kanssa, normaalisti määritetään vain "tilapäistä" tai "satunnaista" ominaisuutta.

Täsmentävä esiosa siten määrittää, minkälainen laji on, ei minkälainen yksilö on. Määre määrittää normaalisti, minkälainen yksilö on, mutta se voi myös määrittää, minkälainen laji on, asiayhteydestä riippuen. Voi sanoa dika fingro dikfingro asemesta. Voi sanoa vapora ŝipo vaporŝipo asemesta. On mahdollista sanoa sovaĝa besto sovaĝbesto asemesta. Toisin päin ei kuitenkaan ole mahdollista sanoa, koska ei jokainen dika fingro ole dikfingro, ei jokainen vapora ŝipo ole vaporŝipo, eikä jokainen sovaĝa besto ole sovaĝbesto.

On yleinen väärinkäsitys, että ei voisi muodostaa yhdyssanoja, joissa esiosa on ominaisuuden sanajuuri. Tosiasiassa säännöllisesti muodostetaan tuollaisia sanoja, esim. altlernejo, altforno, dikfingro, sekvinberoj, solinfano, sovaĝbesto, sanktoleo ja monia muita. Ne ovat täysin oikeita. Ei kuitenkaan voi yksinkertaisesti lyödä yhteen substantiivia adjektiivisen epiteetin kanssa, jos ei tarkoita jotain erityistä. Ei pidä sanoa belfloro, jos haluaa yksinkertaisesti sanoa bela floro.

Monien mielestä ei voi käyttää yhdyssanoja, joiden pääosa määrittää tekoa ja jonka esiosa määrittää tuon teon objektin, esim.: leterskribi, voĉdoni, domkonstrui. Tuo ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tuollaiset yhdyssanat eroavat merkittävästi kaksisanaisista muodoista skribi letero(j)n, doni voĉo(j)n jne. Ilmauksessa skribi leteron (kirjoittaa kirje) objekti määrittää kirjoittamisen konkreettisen objektin, kun taas ilmauksessa leterskribi (kirjoittaa kirjettä) LETER vain luonnehtii kirjoittamisen lajia. Joillakin samanlaisilla verbeillä on merkitysvivahteena yrittäminen: fiŝkapti = "yrittää pyydystää kaloja". Tuollaisia verbejä pitää selventää lausekesanoina.

Lausekkeiden muodostaminen

Lauseke (jonkinlainen ryhmä yhteenkuuluvia sanoja) voi sopia yhteen sanayhdistelmän kanssa lisäämällä jonkinlainen jälkiosa. Sitä nimitetään lausekkeen muodostamiseksi. Lopputulos on lausekesana. Alkuperäisestä lausekkeesta säilytetään vai tärkeimmät osat. Päätteet ja muut vähemmän tärkeät osat putoavat pois. Helpottamaan lausumista tai ymmärtämistä voi kuitenkin säilyttää sanaluokan päätettä alkuperäisestä lausekkeesta, mutta J-päätettä ja N-päätettä ei säilytetä.

Kun lauseke ilmaistaan sanoiksi verbin päätteellä tai O-päätteellä, pääte edustaa jotain kätkettyä ajatusta. Mitä pääte edustaa, pitää opetella erikseen kaikille tuollaisille sanoille:

Sanoiksi ilmaistuja lausekkeita käytetään myös yhdyssanojen esiosina. Useimmiten pääosa on jälkiliite:

Äärimmäisin ja harvinaisempi yhdistelmien muoto on sitaattien ilmaiseminen. Tuollaisessa sananmuodostuksessa, joka on lausekkeiden muodostuksen alalaji, sana muodostetaan kokonaisesta sanonnasta (todellisesta tai kuvitellusta). Silloin säilytetään aina alkuperäisen sitaatin kaikki sanat kaikkine päätteineen: "Vivu!" → [vivu]-(krii)-I → vivui = huutaa "vivu!" (eläköön!), tervehtiä jotakin huudolla "vivu!". Huomaa, että U-pääte on jäljellä. Tavallisilla sanoilla ei voi olla kahta sanaluokkapäätettä peräkkäin. Vivui ei kuitenkaan ole tavallinen sana. Se on sitaatin ilmaisu ja U-pääte on ehdottomasti tarpeen merkityksen ilmaisemiseksi. "Ne forgesu min!" → [ne forgesu min]-(floro)-O → neforgesumino = lemmikkisuku (nimen perustana on lemmikkien sininen väri, joka on uskollisen rakkauden tunnus).

Liitteet

Pientä sanajuurten ryhmää (noin 40) nimitetään liitteiksi. Ne ovat sanajuuria, joita käytetään pääasiassa yhdistetyissä sanoissa. Jotkut ovat suffikseja – jälkiliitteitä. Ne esiintyvät muiden sanajuurten jäljessä. Toiset ovat prefiksejä – etuliitteitä. Ne esiintyvät muiden sanajuurten edessä.

Erityisesti perinne on ratkaissut, mitä sanajuuria nimitetään etuliitteiksi. Voisi kuitenkin sanoa, että etuliite on sanajuuri, jolle on voimassa erityiset sananmuodostuksen säännöt. Jotkut perinteisistä liitteistä ovat tuon määritelmän mukaan tavallisia sanajuuria. Edellisissä tavallisen sananmuodostuksen selityksissä oli muutamia esimerkkejä sanajuurista, joita perinteisesti nimitetään liitteiksi.

Suurin osa jälkiliitteistä toimii yhdyssanan pääelementtinä. Se, joka sijaitsee jälkiliitteen edessä, on täsmentävä etuosa. Useimmille jälkiliitteille on kuitenkin jonkinlainen erityissääntö, joka rajoittaa mahdollisia suhteita pääosan ja esiosan välillä. Tavallisille sanajuurille ei ole tuollaisia rajoituksia.

Jälkiliitteet AĈ, ĈJ, EG, ET, IN, NJ ja UM eivät kuitenkaan toimi täysin tuolla tavalla. Sanat, jotka on muodostettu tuollaisilla jälkiliitteillä eivät ole yhdyssanoja eikä lausekesanoja. Nuo jälkiliitteet ovat siten todellisia liitteitä.

Useimmat etuliitteistä toimivat kuten täsmentävä yhdyssanan etuosa. Etuliitteen jälkeen on pääosa, jonka merkitystä etuliite jotenkin täsmentää. Normaalisti on kuitenkin jonkinlainen erityissääntö, joka rajoittaa mahdollisia etuliitteen ja pääosan suhteita.

Etuliitteet GE ja MAL eivät kuitenkaan käyttäydy noin. GE ja MAL muuttavat niin paljon jälkimmäisen osan merkitystä, että sitä ei voi selittää tavalliseksi yhdyssanaksi (eikä lausekesanaksi). GE ja MAL ovat siten todellisia liitteitä.

Periaatteesta mitä tahansa liitteen muotoista sanajuurta voi käyttää myös tavallisena sanajuurena. Joitakin liitteitä käytetään jopa usein tuolla tavalla. Toiset, esimerkiksi ĈJ ja NJ ovat hyvin harvoin käytettyjä tavallisina sanajuurina. Joitakin esimerkkejä tuollaisesta käytöstä esiintyy seuraavissa erilaisten liitteiden selityksissä.

Etuliitteen kanssa ei normaalisti käytetä yhdistävää päätettä kuten sanassa dormoĉambro. Ei sanota esim. ekokuri, eksosekretario, ŝipoestro. Yhdyspäätettä käytetään etuliitteen kanssa vain silloin kun se on enemmän tai vähemmän pakollista merkityksen tai ymmärtämisen vuoksi, esim. unuaeco, antaŭenigi, posteulo.

Partisiippiset jälkiliitteet ANT, INT, ONT, AT, IT kaj OT käyttäytyvät hieman erityisellä tavalla.

Eräät sanajuuret, joita ei tavallisesti luokitella liitteiksi, käyttäytyvät kuitenkin jossain mielessä samoin kuin etu- tai jälkiliitteet. Niitä voidaan nimittää liitemäisiksi elementeiksi.